26. marraskuuta 2008

Terveisiä Dresdenistä (11)


Finaalikierros käynnissä. Oikealla kärkiottelu Armenia - Kiina.

Olympialaisten viimeinen kierros sujui suomalaisilta erinomaisesti. Miehet lähtivät vakavin aikein Tanskan kaatoon, mutta käytännössä tasapelikin juuttien ja daanien jälkeläisiä vastaan on hyvä tulos. Naiset puolestaan saivat odotetun 4-0 voiton Irakista.

Tomi ja Lars Bo Hansen pelasivat samaa tasapelimuunnelmaa kuin Kramnik ja Anand ensimmäisessä MM-ottelupelissään. Tomi poikkesi Anandin jatkosta 17. siirrossa, mutta yhtä kaikki - peli pysyi rauhallisen tasaisena ja remistä sovittiin 30. siirron kohdalla. Nielsen pelasi Tapania vastaan yllättäen(?) Grünfeldiä ja sai nopeasti hyvän aseman. Tapani sinnitteli pitkään, mutta joutui myöntämään tanskalaisen paremmakseen. Myös Mikael ja Lars Schandorff pelasivat Grünfeldiä. Mikael ei ollut tyytyväinen avauksesta saamaansa asemaan ja joutui myöhemmin 32. siirrossa antamaan laadun. Sitkeä ja aktiivinen puolustautuminen palkittiin kuitenkin tasapelillä. Mika taasen yllätti vastustajansa 1.c4:llä. Kauniisti viety peli tuotti suhteellisen nopean voiton.





Tanska taipui tasapeliin Suomen kanssa ja jäi tuloksissa alapuolelle. Kokoonpano oli tänään (ylhäältä): Lars Bo Hansen, Peter Heine Nielsen, Lars Schandorff ja Jakob Vang Glud.

Naiset saivat salamalähdön, kun Sarin vastustaja ei tullut lainkaan paikalle. Heini sai nopeasti vastustajan avustuksella voittoaseman. Realisointi ei ehkä ollut kaikkein tehokkainta, mutta riittävää joka tapauksessa. Päivin vastustaja pelasi 19 siirtoa shakkia ja sen jälkeen tökkäsi lähettinsä suoraan daamin lyötäväksi. Erikan vastus taas oli kaikkein sitkein, ja peli jatkui torniloppupeliin saakka. Erikalla oli kuitenkin aktiivisempi asema ja selkeä etu, joten voitto oli lähinnä ajan kysymys. Viimeisen pelin voitosta jäi varmasti hyvä maku ensikertalaisellekin.




Irak asettui Suomea vastaan vain kolmen naisen voimin (ylhäältä): Chnar Qane, Mohmmed Ameen Jwan Jamal ja Kareen Jalaluldeen.

Miesten sijoitus 32. on raa'asti sijoituksilla mitattuna paras sitten Novi Sadin kisojen 1990, joissa Suomi oli 24. Novi Sadissa oli kuitenkin mukana lähes 50 joukkuetta vähemmän kuin Dresdenissä. Vastaavasti suoritusluvuilla mitattuna nyt tehty tulos on selvästi paras kautta aikojen, mutta suorituslukujakaan ei ole aina laskettu ja on syytä muistaa esimerkiksi Helsingin 1952 kotikisojen huipputulos, jolloin Suomi oli yhdeksäs. Vertailujen tekeminen nykyisten, menneiden ja tulevien tulosten välillä onkin hankalaa - ja saattaa jopa olla turhaakin. Henkilökohtaisista tuloksista mainittakoon, että Tomi teki hyvän tuloksen n. 2700:n suoritusluvulla. Tätä kirjoittaessa on vielä epäselvää, tekikö Mika SM-tuloksen vai ei. Se selviää jatkossa - loistosuoritus joka tapauksessa!


Boris Gelfand oli loistokunnossa ja sai 1. pöydän 2. palkinnon.


Maija Tshiburdanidze: kuusi voittoa ja kolme tasapeliä!

Myös naisten sijoittuminen 54:nneksi on selvästi alkurankingin yläpuolella ja kaikki lienevät ainakin kohtuullisen tyytyväisiä tulokseensa. Parantamisen varaa varmaankin jäi - ainakin yksittäisissä otteluissa - mutta odotustuloksiin nähden kaikki sujui keskimääräistä paremmin, joten myös naisilla on hymyyn aihetta. Joukkueelle tuli vielä mukava yllätys hieman ennen palkintojenjakoa, kun huomasimme, että naisillemme on luvassa kategoria-palkinto.

Miesten kilpailun voitti Armenia, joka kukisti viimeisellä kierroksella Kiinan. Ukraina hävisi yllättäen peräti 3½-½ USA:lle ja jäi ilman palkintoa. Israel voitti Alankomaat ja nousi hopealle, pronssilla siis USA. Armenialle voitto (kuten myös amerikkalaisten pronssi) oli toinen perättäinen. Vuoden 2006 mestarijoukkueesta oli mukana neljä pelaajaa: Arnonian, Akopian, Sargissian ja Minasian. Joukosta puuttuivat Smbat Lputjan ja kesällä yllättäen kuollut 28-vuotias Karen Asrian. Uutena oli mukana Petrosjan. Ennakkoon vahvimmiksi arvioidut maat jäivät - Venäjä mukaan lukien - mitalien ulkopuolelle. Melkoinen yllätys, mutta kenties myös piristysruiske shakille. Spasski arveli Venäjän takavuosien kehnon olympiamenestyksen johtuvan siitä, että joukkue on kyllä tähtiä täynnä mutta ei yhtenäinen tiimi.




Päättäjäisissä oli monenlaista ohjelmaa: lyömäsoitinorkesteri, modernia tanssia ja kansanmusiikkia seuraavien shakkiolympialaisten isäntäkaupungista Hanti-Mansijskista.

Naisten kilpailussa Puola hävisi kärkiottelun Ukrainalle ja putosi pois palkinnoilta. Ukrainakin jäi kakkoseksi, kun alemmalla pöydällä pelannut Georgia nousi tasapisteissä vertailulla Ukrainan ohi. Tavallaan kurjaa, että Ukraina ja Georgia eivät kohdanneet toisiaan koko kisojen aikana. Sen ei tarvitse kuitenkaan antaa himmentää Georgian voittoa, josta on erityisesti kiittäminen Maija Tshiburdanidzea, joka pelasi suoritusluvulla 2715 ja voitti muun muassa molemmat tämän vuoden naisten MM-kilpailun finalistit. Kuten miehissä niin naisissakin USA ponnisti pronssille. Kilpailun vahvasti aloittanut Kiina tuli lopun rämpien ja jäi kahdeksanneksi.


Suomen naiset saivat kategoriapalkinnon.


Naisten mitalistit.


Miesten mitalikolmikko.

Dresden kiittää. Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitokset myös bloggaajalle Dresden jutuista ja kuvista!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos upeasta kommentoinnista, kuvista ja videoista sieltä Dresdenistä.
Oli hienoa seurata 'kotisohvalta' pelinkulkua ja tapahtumia.
Näin sen pitääkin toimia, siksihän tekniikkaa on. Kiitos!


Terveisin,
innokas lukija

Anonyymi kirjoitti...

Kiitoksia jutuista ... onhan se muuten un katastrof jos
Mika ei saanut SM-kiinnitystä ?!

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä Suomi! *heiluttelee ylpeänä Suomen lippua räntäsateessa* Kapitäänille on kotiinpaluun kunniaksi luvassa kahvia ja piparia (pullat mää söin)...
t. kotiväki