Leinon Shakkipeli

Useimmat tietävät, että Eino Leino oli intohimoinen shakinpelaaja. Lähes yhtä moni muistaa hänen kirjoittaneen shakkiaiheisen näytelmän. Se ei kuitenkaan ole Leinon arvostetuimpia teoksia, joten saattaa olla, että kovin moni ei näytelmää ole lukenut, saati nähnyt sitä esitettävän. Tapio Riikosen ja Projekti Lönnrotin toimesta tämäkin kappale on digitoitu (Kootut teokset VIII).

Eino Leino shakkilaudan ääressä. G. Nyholmin piirros vuodelta 1921.

Eino Leino
SHAKKIPELI
Kuvaelma karkelon ja pantomiimin kera (Naamioita V, 1909)

HENKILÖT:
NIILO OLAVINPOIKA, Särkilahden herra.
DOMINUS BARTHOLOMAEUS.
KUOLEMA.
KIRVES, asemies.

Näyttämö esittää keski-aikaista suomalaista ritaritupaa. Aika: 1400-luku.

Kynttilät ovat sytytetyt. Särkilahti istuu yksin shakkilaudan ääressä, katsoen välillä tuntilasiin. Kulkuset kilahtavat ulkona. Koira haukkuu. Pian astuu sisälle Dominus Bartholomaeus hengellisen säädyn puvussa. Särkilahti rientää vastaan hänelle.

SÄRKILAHTI: Täsmällinen kuten aina, Dominus Bartholomaeus. Pääsin juuri katsomasta tuntilasia.

BARTHOLOMAEUS kumartaa, hymyilee.

SÄRKILAHTI: Ettehän vaan liene vilustanut itseänne? Matka on pitkä pappilasta ja taivas on pyryn jälkeen kylmäksi tähdittynyt. Pisara viiniä, jos suvaitsette?

BARTHOLOMAEUS kohottaa juomasarven huulilleen ja laskee sen takaisin pöydälle yhtä äänettömänä.

SÄRKILAHTI: Maljanne, ja tervetulemaan! -- Kas niin, huomaan jo, että silmänne palavat shakkipöytään. Kenties voimme heti alottaa. (Istuvat.)

BARTHOLOMAEUS viittaa häntä alkamaan.

SÄRKILAHTI: Aivan oikein, tänään on minun vuoroni alottaa. Teidän muistonne on pettämätön. (Siirtää.) -- Jaa, jaa, kuinkahan monta vuotta me olemme näin joka lauantai-ilta tässä tuvassa toisiamme vastapäätä istuneet? Pian neljäkymmentä, luulen minä.

BARTHOLOMAEUS nyykähyttää päätään.

SÄRKILAHTI: Ja niiden vuosien vieriessä on paljon tapahtunut. Monta hallitsijaa on meillä ollut, monta ystävää on meiltä kuollut, piispat ja valtaherrat ovat vaipuneet istuimiltaan, sotajoukot toisiaan vastaan välähtäneet. Tällaista sekasortoa, mikä nykyään Suomenmaassa vallitsee, emme me sentään vielä koskaan ole kokeneet. Mikä on teidän mielipiteenne siitä, Dominus Bartholomaeus?

BARTHOLOMAEUS tekee ristinmerkin, siirtää.

SÄRKILAHTI: Tiedän teidän kannattavan Kristian Oldenburgilaista. Suokaa anteeksi, siinä asiassa eroavat meidän mielipiteemme tykkänään. Minä en todellakaan ymmärrä teitä. Kaarle Knuutinpoika Bonde on meidän oikea ja laillinen hallitsijamme.

BARTHOLOMAEUS tekee epäävän liikkeen.

SÄRKILAHTI (kiivastuneena): Eikö? Niin minä tiedän, se on teidän esimiehenne, piispa Konrad Bitzin ansiota. Hänen valtiolliset vehkeilynsä ovat monta kirkasta päätä Suomen papiston keskuudessa sekoittaneet. Mutta että tekin, Dominus Bartholomaeus!... Ahaa, te tahdotte saada minut kiivastumaan, murhataksenne minulta tuossa yhden talonpojan? (Pelaavat hetken aikaa äänettöminä.)
BARTHOLOMAEUS siirtää, hymyilee.

SÄRKILAHTI: Ei, minä vakuutan, te ette tule siinä onnistumaan. -- (Siirtää.) Kristian Oldenburgilaisen aika on ohitse. Vaikka Kaarle Knuutinpoika ei enää ikinä Ruotsin valta-istuimelle pääsisikään, eivät sen suurmiehet sentään tule Kristian Oldenburgilaista kuninkaaksi tunnustamaan. Teidän piispanne olisi sen vuoksi parasta luopua turhista juonistaan, jotka vaan ovat omiaan syöksemään koko isänmaamme varmaan turmioon.

BARTHOLOMAEUS katsoo ylös korkeuteen.

SÄRKILAHTI: Näen, että te toivotte apua Jumalalta. Ja sitä onkin tarvis, kautta Maarian, sillä olot eivät enää ole siedettävissä. Vai mitä te arvelette? Kaarle Knuutinpoika asuu Raaseporissa ja nimittää itseään Jumalan armosta Ruotsin, Norjan ja Göötainmaan kuninkaaksi. Piispa Konrad Bitz asuu Kuusistossa ja pitää salaista yhteyttä Kristian Oldenburgilaisen kanssa. Eerikki Akselinpoika Tott on valtionhoitajana julki sodassa arkkipiispa Juho Pentinpoika Oxenstjernan kanssa, joka äskettäin kuuluu Tanskaan paenneen.

BARTHOLOMAEUS ottaa talonpojan.

SÄRKILAHTI: Te saitte talonpojan, mutta minä vakuutan, että se voitto on käyvä kalliiksi teille, ystäväni. -- (Siirtää.) Voisin salaisuudessa kuiskata teille jotakin: olen juuri saanut tärkeitä uutisia Tukholmasta. Mutta sormi suulle, Dominus Bartholomaeus, sormi suulle...

BARTHOLOMAEUS tekee puustavillisesti liikkeen.

SÄRKILAHTI (kuiskaten): Tottien ja Kristian Oldenburgilaisen välillä on puhjennut sota. Eerikki Akselinpojan on pakko nyt kallistua Niilo Sturen ja hänen johtamansa talonpoikais-liikkeen puolelle. Ja tiedättekö, mikä on siitä oleva seurauksena? Kaarle Knuutinpoika Bonde astuu kolmannen kerran Ruotsin valta-istuimelle.

BARTHOLOMAEUS pudistaa päätään, hymyilee.

SÄRKILAHTI: Te ette usko sitä? -- Ahaa, te olette kuullut, että Ruotsin kruunu on jo tarjottu jälleen Kaarle Knuutinpojalle, vaikka hän erikoisista syistä ei ole suostunut sitä vielä vastaanottamaan? Uskokaa minua, hän ottaa sen kyllä... Mitä? Te pudistatte jälleen päätänne? Te hymyilette? Tekin olette kuullut siis?...

BARTHOLOMAEUS laskee sormen suulleen.

SÄRKILAHTI: Se on panettelua, minä vakuutan teille, sen täytyy olla pelkkää panettelua?... Mitä, Kaarle Knuutinpoika, uljain, ritarillisin Ruotsin ylimyksistä, ihastunut yksinkertaiseen linnankomentajan tyttäreen? Kenenkä tyttäreen, sanotte te? Abrahamin, Raaseporin linnanherran... Hän? Mahdotonta! Kuka? Kaarle Knuutinpoika Bonde? Hän, jonka ensimmäinen puoliso oli Birgitta Tuurentytär Bjelke ja toinen Kaarina Kaarlontytär Gumsehufvud?... Ja nyt? Kristiina, Abrahamintytär! -- (Nauraa.) Teidän täytyy myöntää, rakas ystäväni, että tuo on tuiki mahdotonta! -- Mitä? Rakkausko?...

BARTHOLOMAEUS osoittaa sydäntään.

SÄRKILAHTI (nauraa): Kaarle Knuutinpoika ei ole nuori enää. Hän tietää, mitä hän on omalle arvolleen ja aateliskilvelleen velkapää. Mitä sanoisi siitä Ruotsin aatelisto? Ja mitä Suomen? Nyt juuri, kun hän kohta kruunataan kuninkaaksi? Sillä hän kruunataan, olkaa varma siitä! Eerikki Akselinpoika Tott on jo kokoonkutsunut valtiopäivät Tukholmaan...

BARTHOLOMAEUS kohottaa kaksi sormea taivasta kohti.

SÄRKILAHTI: Kaikki on Herran kädessä, tietystikin. Mutta niin totta kuin minä aion voittaa tämän pelin ... katsokaa, nyt alotan minä hyökkäykseni ja uhkaan heti kuningasta. Shak!

BARTHOLOMAEUS siirtää, hymyilee.

SÄRKILAHTI: Te ette usko sen onnistuvan?... Hyvä, minä ehdotan pientä vedonlyöntiä teille. Te pelaatte mustilla, minä valkoisilla. Musta kuningas olkoon Kristian Oldenburgilainen, valkea Kaarle Knuutinpoika. Jos musta voittaa, lupaan minä heti yhtyä piispanne Konrad Bitzin kera Kristian Oldenburgilaisen kuninkuutta kannattamaan. Samoin lupaatte te, jos valkea voittaa, yhtyä minuun ja tervehtiä ilolla ... huomatkaa, Dominus Bartholomaeus, oikealla, rehellisellä sydämen-ilolla, Kaarle Knuutinpoika Bondea ainoaksi lailliseksi hallitsijaksenne, sekä olla hänestä enää mitään kurjia kulkupuheita uskomatta. -- Kuinka on? Suostutteko?

BARTHOLOMAEUS nyykähyttää päätään.

SÄRKILAHTI: Hyvä. -- Shak!

BARTHOLOMAEUS siirtää.

SÄRKILAHTI: Shak!

BARTHOLOMAEUS siirtää.

SÄRKILAHTI: Mitä te aiotte? Te uhraatte juoksijan? -- No niin, minä otan kyllä, niitä tarjotaan. (Ottaa juoksijan.) -- Ah!

BARTHOLOMAEUS ottaa kuningattaren.

SÄRKILAHTI: Siinä menetin minä kuningattareni. -- Mutta minä saan uuden... Katsokaa: minun talonpoikani tuolla ovat jo pitkälle ehtineet. (Pelaavat hetken aikaa äänettöminä. Kynttilät hämärtyvät. Kulkuset kilahtavat pihalla jälleen. Koira haukkuu. Kuolema, viikatemiehen haamussa, ilmestyy ovensuuhun.)

BARTHOLOMAEUS nousee.

SÄRKILAHTI (katsoo häneen kummastuneena): Kuinka? Voitteko pahoin?

BARTHOLOMAEUS viittaa ovelle päin.

SÄRKILAHTI: Mitä? Te aiotte lähteä? Mahdotonta! Kesken peliä? Tätä ei ole vielä koskaan meidän shakkitoveruutemme aikana tapahtunut.

BARTHOLOMAEUS hymyilee surullisesti.

SÄRKILAHTI: Te voitte siis todellakin pahoin? Mutta eihän teidän sentähden toki liene pakko yön selkään lähteä... (Hymyilee leikillisesti.) Myöntäkää, että tuo minun viimeinen siirtoni oli omiaan saattamaan vatsanväänteitä teille. Niin, niin, te pelkäätte Kristian Oldenburgilaisen puolesta...

BARTHOLOMAEUS tekee avuttoman liikkeen.

SÄRKILAHTI: Että te voitte hiukan pahoin, sen voin minä ymmärtää. Mutta että te voisitte niin pahoin, että me emme voisi jatkaa peliä, sitä minun, suokaa anteeksi, Dominus Bartholomaeus, on luvalla sanoen vaikea ymmärtää... Kuinka? Jättää kesken shakkipeli? Mitä te ajattelettekaan? -- Tiedättekö, rakas ystäväni, jos minä olisin teidän sijassanne, nousisin minä vaikka kuolinvuoteeltani pelaamaan vielä viimeisen pelin teidän kanssanne. (Kuoleman viikate kohoaa vitkalleen.)

BARTHOLOMAEUS astuu tuskallisena askeleen ovelle päin.

SÄRKILAHTI: Kuinka? Te aiotte todellakin lähteä? -- (Tyytymättömänä.) Te olette siis sairas? Mutta jos te olette niin sairas, teidän on paras jäädä tänne yöksi.

BARTHOLOMAEUS pudistaa päätään.

SÄRKILAHTI: Te ette tahdo? Sallikaa minun sanoa teille: teidän lähtönne näyttää sangen merkilliseltä. -- No niin, minä tahdon uskoa, että joku äkillinen pahoinvointi on kohdannut teitä. Mutta jos te vielä olette niin voimissanne, että te ylipäänsä jaksatte lähteä pappilaan, pyydän teitä uhraamaan vielä edes viisi minuuttia minulle ja shakkipelillemme.

BARTHOLOMAEUS pudistaa päätään, osoittaa tuntilasiin.

SÄRKILAHTI: Kolme minuuttia! Minä omasta puolestani lupaan siirtää nopeasti.

BARTHOLOMAEUS pudistaa päätään.

SÄRKILAHTI: Kaksi minuuttia!

BARTHOLOMAEUS pudistaa päätään.

SÄRKILAHTI: No, minuutin te voitte ainakin myöntää minulle? Tahdon todistaa olevani oikeassa.

BARTHOLOMAEUS pudistaa päätään yhä hätäisempänä.

SÄRKILAHTI: Ettekö sitäkään? -- (Yhä suuttuneempana.) Huomatkaa: minä pyydän meidän vanhan shakkitoveruutemme nimessä. Ja minä sanon, että ellette te, Dominus Bartholomaeus, nyt heti myönnä itseänne voitetuksi, on tämä oleva viimeinen peli, mikä minulla on kunnia pelata teidän kanssanne.

BARTHOLOMAEUS nyykähyttää päätään hänelle.

SÄRKILAHTI: Te myönnätte? (Ystävällisesti.) Niin, teidän asemanne oli todellakin epätoivoinen. Katsokaa itse: siitä ei ole enää mitään pelastusta.

BARTHOLOMAEUS kumartaa jäähyväisiksi.

SÄRKILAHTI (tarttuen hänen käteensä): Te ette siis tahdo jäädä yöksi meille? -- Mitä? Teidän kätenne on jääkylmä! Dominus Bartholomaeus... Ja teidän silmänne sulkeutuvat! Te horjutte, te kaadutte ... sallikaa minun tukea teitä.

BARTHOLOMAEUS nojaa häneen.

SÄRKILAHTI (kasvavalla kauhulla): Herra Jumala! Tehän olette kalman kalpea kasvoiltanne. Jaksatteko puhua enää? Mitä? Ettekö? Teidän huulenne sinestyvät... Te kuolette, te olette jo kuollut. Teidän sydämenne ei lyö enää. Ah! Nyt vasta huomaan: ettehän ole koko aikana puhunut sanaakaan!

(Kuoleman viikate välkähtää. Näyttämö pimenee. Dominus Bartholomaeus ja Särkilahti katoavat. Kulkuset kilisevät ulkona. Koira haukkuu. Sitten hetkisen syvä hiljaisuus.)


KARKELO JA PANTOMIIMI.

Juhlamarssi raikahtaa. Neljä asemiestä, soihdut peitsenkärjissä, astuu sisälle ja asettuu kuhunkin huoneen neljään nurkkaan. Heidän jäljestään neljä ritaria asettuen heidän vierelleen, niin että ovensuusta näyttämö-partaasen kummallekin puolen huonetta kaksi riviä muodostuu. Jälleen sisälle neljä airutta, jotka asettuvat ritarien vierelle. Kaikista edellisistä on kaksi mustaa, kaksi valkeata. Mustat ovat asettuneet oikealle, valkeat vasemmalle, asemiehet (tornit) äärimmäisenä. Airuet puhaltavat torviinsa, Valkea kuningas ja valkea kuningatar tulevat ja asettuvat valkean rivin keskikohdalle, kaikkien ritarien syvästi kumartaessa. Airuet puhaltavat jälleen. Musta kuningas ja musta kuningatar tulevat ja asettuvat oikealle edellisiä vastapäätä. Kuninkaat tervehtivät toisiaan miekoillaan. Kuninkaiden jäljestä kahdeksan paria talonpoikaisrahvasta, poikia ja neitoja, neljä mustissa, neljä vaaleissa puvuissa; asettuvat kahteen riviin edellisten eteen. -- Kansan karkelo. Talonpoikais-parit hajaantuvat. Mustat ja valkeat asemiehet vaihtavat paikkojaan. Airuet rientävät edes takaisin näyttämöllä saattaen sanoja kuningasten ja ritarien välillä. Ritarit astuvat esiin. -- Miekkatanssi. Osa esiintyvistä on siirtynyt perälle. Rivit ovat harvenneet, jälelle on jäänyt vain joku asemies, ritari ja rahvaan edustaja. Mustia seisoo vaikeiden puolella ja valkeita mustien. Hetkisen näyttää täydellinen hajaannus ja sekasorto vallitsevan. Kuninkaat ja kuningattaret astuvat esiin. -- Menuetti. Valkea kuningatar pyörtyy. Hänen kruununsa putoaa. Ritarit ja asemiehet rientävät häntä tukemaan, valkea kuningas näkee valkean talonpoikaistytön mustien äärimmäisellä sivustalla oikealla, kruunaa hänet entisen kuningattaren kruunulla ja jatkaa tanssia taukoamatta. Kansa puhkeaa riemuhuutoihin. -- Soihdut sammuvat, näyttämö pimenee. Koira kuuluu ulkona haukkuvan harvakseen. Näyttämö valkenee. Kynttilät palavat kuin kuvaelman alussa. Särkilahden herra istuu shakkilautansa ääressä, pää kätten varaan torkahtaneena. Kirves astuu sisälle kiireesti.

KIRVES: Herra Niilo! Herra Niilo! Herätkää! Tulen juuri pappilasta...

SÄRKILAHTI (herää huudahtaen): Dominus Bartholomaeus! -- Missä hän on? -- Luulen hiukan uinahtaneeni.

KIRVES: Dominus Bartholomaeus on kuollut.

SÄRKILAHTI: Kuinka? Hän kuoli todellakin? Hän ei siis ehtinyt kotiin?

KIRVES (katsoo häneen): Minä en ymmärrä, mitä herra Niilo tarkoittaa. Tietysti hän kuoli kotiin. Dominus Bartholomaeus ei ole ollenkaan liikkunut tänä päivänä huoneestaan.

SÄRKILAHTI: Mitä te sanotte? Ei liikkunut! Mahdotonta! Hän oli täällä! Hän pelasi minun kanssani.

KIRVES: Milloin?

SÄRKILAHTI: Nyt juuri. Mutta sitten kohtasi äkillinen pahoinvointi häntä...

KIRVES (vakavasti): Te olette nähnyt näkyjä, herra Niilo. Dominus Bartholomaeus ei pelaa koskaan enää. Hän on kuollut. Kuollut omassa vuoteessaan.

SÄRKILAHTI: Kummallista! -- Voitteko sanoa, millä hetkellä hän kuoli siis?

KIRVES: Hän veti viimeisen henkäyksensä juuri lähtiessäni pappilasta. Tulen suoraan sieltä. -- Muuten on minulla tärkeitä uutisia kerrottavana teille, herra Niilo.

SÄRKILAHTI (kuin itsekseen): Kummallista! Kuinka voi kuolla kesken kerran alotetun shakkipelin? -- (Kuin heräten.) Mutta kenen kanssa minä pelasin sitten? Kuka istui tuossa minua vastapäätä? Kuka siirsi! Tehän näette itse: peli on keskeneräinen.

KIRVES: Te olette pelannut yksin tahi hänen haamunsa kanssa, herra Niilo. -- Mutta minä en tuo teille terveisiä vain pappilasta, mutta myös Turusta ja Tukholmasta. Poikani palasi tänä aamuna sieltä ja minä riensin heti teidän kanssanne neuvottelemaan...

SÄRKILAHTI (häntä kuulematta): Hän nousi siis todellakin kuolinvuoteeltaan! Hän tahtoi tulla vaikka haudan tuolta puolen, täsmällisesti, täyttämään lupaustaan. Uskollinen Dominus Bartholomaeus...

KIRVES: Herätkää, herra Niilo, herätkää! Te puhutte itseksenne, te näette olemattomia. -- Kuunnelkaa minua! Asia koskee koko Suomen aatelia. Kaarle Knuutinpoika on lähtenyt Raaseporista...

SÄRKILAHTI (säpsähtäen): Mitä?

KIRVES: Hän on nyt juhlallisesti julistettu Ruotsin kuninkaaksi. Eerikki Akselinpoika Tott on luopunut valtionhoitajan virasta ja saanut koko Suomen läänityksekseen. Kristian Oldenburgilaisen pyyteet Ruotsin kruunuun nähden ovat ijäksi rauenneet.

SÄRKILAHTI (kuiskaten): Ja tuo nainen?

KIRVES: Kuka?

SÄRKILAHTI: Kristiina Abrahamintytär?

KIRVES: On seurannut Kaarle Knuutinpoikaa Tukholmaan. Sanotaan hänellä olevan hyvät toiveet valta-istuimelle.

SÄRKILAHTI: Niinkö? -- (Kuin itsekseen.) Dominus Bartholomaeus! Siinä tapauksessa lienee parasta, että julistamme remis'ksi tämän pelin.

(Kaataa shakkipelin. Samassa retkahtaa hänen päänsä taaksepäin. Hän kuolee ja jää jäykistyneenä nojatuoliinsa istumaan.)

KIRVES (kumartuen hänen ylitsensä): Herra Niilo! Herra Niilo! -- Kuollut. Suuri shakkimestari tuolla ylhäällä on siirtänyt samalla aikaa laudan ulkopuolelle vanhat vastapelaajat.

(Ristii kätensä äänettömään rukoukseen. Katoolisen kuorolaulun sävel näyttämön ulkopuolelta täyttää ilman.)

Esirippu.