Shakkia pelaava presidentti

Lauri Kristian Relander (1883-1942), Suomen tasavallan toinen presidentti, harrasti shakkia. Hänen vierailustaan Helsingin Yleisen Shakkiseuran peli-iltaan 30.9.1925 kirjoittaa toimittaja A. Kaján Suomen Shakin numerossa 10-12/1944. Melkein 20 vuotta vierailun jälkeen siis!

Kaján kirjoittaa: ”Presidentti otti kutsun ystävällisesti vastaan saapumalla keskiviikkona, syyskuun 30. päivänä 1925 vanhemman adjutanttinsa eversti Aejmelaeus-Äimän – shakinpe-
laaja hänkin – seurassa vierailulle seuran peli-iltaan. Galerie Hörhammerin viihtyisissä suojissa seuran hallitus in corpore ja joukko kutsuvieraita ottivat presidentin vastaan. Seuran puheenjohtaja eversti H. Backmansson puhui korkealle vieraalle tuoden esiin, miten suuri merkitys maan shakinpelaajille tällä vierailulla oli ja minkä kannustimen he siinä näkivät. Lopuksi hän toivotti presidentin sydämellisesti tervetulleeksi shakinpelaajien pariin. Lyhyessä kiitoksessaan presidentti Relander painosti shakkipelin ominaisuuksia ei ainoastaan hupaisana ajanvietteenä, vaan myös arvostelukykyä korottavana ja teroittavana askarteluna, jollaista me kaikki jokapäiväisessä elämässämmekin tarvitsemme.”

Puheiden jälkeen Relanderille luovutettiin visakoivuinen shakkipeli ja hän jäi seuraamaan kerhon vahvimpien pelaajien (Hörhammer ja Kaján sekä Backmansson ja Uggla) välisiä otteluita, mutta ei pelannut kuitenkaan itse.

Tapahtumasta on merkintä myös Relanderin päiväkirjassa (Presidentin päiväkirja 1. Julkaissut Eino Jutikkala. Weilin+Göös 1967), jonne se on päässyt luultavasti sen vuoksi, että Relander ei ollut oikein ilahtunut siitä, kuinka hänen shakkivierailunsa oli otettu lehdistössä vastaan. 19.10.1925 hän kirjoitti:

”Tänään se sitten tuli se sanomalehtipakina sen johdosta, että olin eräänä iltana kutsuttuna vieraana mennyt seuraamaan shakkipeliä. Pakina on Lappeenrannassa ilmestyvässä Etelä-Saimaa-lehdessä, ja jottei se jäisi minulta lukematta, lähetti lehti oikein erikoisnumeron siitä minulle postissa. Kyllähän minulla on ollut tiedossa, etteivät erinäiset piirit suopein silmin katsele edesottamisiani, mutta että sillä taholla suoranaisessa pahansuopaisuudessa mentäisiin niin pitkälle kuin kyseessä olevassa pakinassa, sitä en olisi uskonut. Että lehti, jonka päätoimittajana on filosofian maisteri, voi valtion päämiehestä - olkoon että tällä paikalla olen minä - kirjoittaa niin tahdittomasti, se osoittaa tavatonta vainoamishalua.”

Relander pelaa adjutanttinsa Äimän kanssa. (Kuva presidentin päiväkirjasta)

Päiväkirjamerkinnän luettuani jäin miettimään, että kuinkahan ilkikurisesti lehdistö on tuohon aikaan suhtautunut shakkipeliin. Se tuntui omituiselta, sillä useimmissa muissa maissa on suhtauduttu hyvin myönteisesti valtionpäämiesten mahdollisiin shakkitaitoihin, joskus jopa liioitellen.

Kyselin asiasta muutamilta tuttaviltani ja sain Antero Leitzingerilta vastauksena mm. Etelä-Saimaan kyseisen palstan (päivätty 17.10.1925). Siinä nimimerkki Totti kirjoittaa otsikon Shakkipeli arvoon ja kunniaan alla seuraavasti:

”Mekin kerran olemme olleet joutumaisillamme pelihimon pauloihin. Ei korttipelin, sillä siihen emme koskaan ole tunteneet minkäänlaista vetovoimaa, vaikka olemmekin pannut merkille, että esim. 8 markan nakissa voi puolessa tunnissa voittaa – tai hävitä – sievoisia summia. Meidän ensimmäinen ja ainoa rakkaus tällä alalla on shakkipeli, vaikka se onkin varttuneemmalla iällämme päässyt pahasti ruostumaan. [...] Vanha rakkautemme shakkipeliin leimahti ikäänkuin uuteen liekkiin ja me rupesimme muistelemaan lapsuutemme ja varhaisemman nuoruutemme kultaisia päiviä, huomatessamme suurten herrojenkin nykypäivinä olevan tähän hienoon ajanvietteeseen mieltyneitä. [...] Me otaksumme, että ylhäinen esimerkki varsinkin maalaisliiton keskuudessa herättää huomiota ja saa paljon seuraajia, sillä kyllä siellä, jos missään, tarvitaan sellaista työskentelyä, joka on omansa kohottomaan ja terästämään ihmisen ajatus- ja arvostelukykyä. [...] Ellei nyt kortinpeluu sittenkin olisi rakkaampaa, kun siihen on niin monessa miespolvessa harjaannuttu. Tosin se ei taida terästää älyä juuri yhtä suuressa määrässä kuin shakki, mutta eipä sillä ole väliäkään, sillä jos kaikki tulisivat yhtä viisaiksi, niin kuka sitten kelpaisi johtajaksi ja kutka laumaksi laskettaisiin? Me puolestamme tahtoisimme nyt pelata shakkia, mutta näyttää siltä, että emme enää koskaan saa siihen tarpeellista aikaa, sitä kiirettä työntouhua kun pakkaa olemaan ihan aina, pyhät ja aret, yöt ja päivät. Mutta emme me silti kadehdi niitä, joilla on aikaa ja tilaisuutta päästää Barabbas irti, s.o. Pelihimo valloilleen. Niin että antakaa ravata vain ajatus- ja arvostelukykynne terästämiseksi, elleivät elävätkuvat siihen yksin riitä.”

Juttu tuntuu siis pieneltä ja melko harmittomalta pilalta. Ehkä Relander oli tässäkin suhteessa samalla tavoin yliherkkä arvostelulle, kuten hänen sanotaan muutenkin olleen. Joka tapauksessa shakkiharrastustaan hän ei näy hylänneen. Mielenkiintoinen on Leitzingerin löytämä maininta Svenska Pressenistä 26.10.1935. Siinä kerrottiin Relanderin vierailleen tiistaina 22.10.1935 Helsingin Yleisessä Shakkiseurassa koko illan ja pelanneen tasan Karlinia vastaan. Onkohan kyseessä tosiaan ollut ruotsalainen huippupelaaja Ored Karlin, joka vieraili noihin aikoihin Suomessa?

Muita mainintoja presidentin shakkiharrastuksesta on ollut ainakin Allas Krönikassa 17.10.1925, Helsingin Sanomissa 4.10.1925 sekä Sakari Virkkusen teoksessa Relander. Hymyilevä presidentti. Otava 1979. Aleksis Rautasen omistustehtävä Relanderille julkaistiin monissa lehdissä samaan aikaan 1.9.1929. Löytyykö muita dokumentteja presidentin harrastuksesta?