10. helmikuuta 2010

Mikä ihmeen fontti?

Muun muassa vanhoja Suomen Shakin numeroita digitoidessa ja SSh 40 vuotta sitten -palstaa tehdessä on ihan hyvä tietää, mitä lehdessä kulloinkin käytetty fontti on. Kun sitä ei missään kerrota, on sen selvittäminen vähän hankalaa, varsinkin kun fonttien leikkaukset muuttuvat vuosien saatossa ja valmistajien mukaan.

Suomen Shakissa käytettiin vuosina 1966-76 leipätekstissä Century Schoolbookia. ja otsikoissa Bodonia. Lehden nimessä vuoteen 1972 sana 'Suomen' oli Diskusia. Sanan 'Shakki' fonttia en ole saanut selville, eritoten S-kirjain vaikuttaa erikseen tyylitellyltä.

Fonteista lisää tuonnempana. Tämän jutun lopuksi kerrottakoon, että tällä hetkellä käytössä olevat fontit ovat: leipätekstissä Garamond, otsikoissa Gill Sans ja lehden nimessä Berlin Sans.

[Edit 11.2.2010, klo 21.45: 1920-luvun Suomen Shakeissa käytetty fontti on haasteellinen löydettävä, vaikka siinä onkin monia omaperäisiä piirteitä. Lähin löydökseni on ilmaisena jaettava Tancred, jolla syntyy melko samanlaista jälkeä. Olisi mielenkiintoista tietää, mihin kaupalliseen fonttiin Tancred perustuu. Luultavasti koko arvoitus olisi samalla ratkaistu.

Vuonna 1930 leipätekstin fontiksi vaihtui Century Oldstyle, otsikot säilyivät ennallaan.

Oman mukavan sotkunsa tuo, että leipätekstifontti saattoi vaihdella yksittäisen numeron sisälläkin. Esim. Böökin aloittaessa päätoimittajana 1932 leipätekstinä käytettiin ainakin Goudya ja Clarendonia. Useimmiten ei sentään samassa yhteydessä.]

Ei kommentteja: