20. heinäkuuta 2009

Viron avoin joukkuepikapelimestaruus 2009


Mestarit pokkaamassa palkintoa.

Viron joukkuepikapelimestaruuskilpailu ei ole samanlainen massatapahtuma kuin suomalainen loppukesän yhteisriento kymmenine peleineen ja oluttelttoineen päivineen. 19. heinäkuuta Tallinnassa pelattuun mukavaan turnaukseen osallistui kuitenkin 20 joukkuetta, joista kaksi Suomesta.


TammerSh vs. T. Truusi MKK 2. Karttusta vastassa vahvasti pelannut 12-vuotiaitten Euroopan mestari Ottomar Ladva.



Miehiä ja Panomiehiä.

Lahden eteläpuolelle erityisen mestaruusnälkäisenä lähti Tammer-Shakin joukkue (Mika Karttunen, Aleksandr Volodin, Jyrki Kytöniemi ja Pekka Köykkä, kapteeninaan Marko Tauriainen). Enkä usko, että omalla tavallaan paljonkaan kunnianhimottomammin oli liikkeellä JySin ja Velhojen fuusiojoukkue (Sampsa Nyysti, Santul Kosmo, Tommi Verkasalo, Matti Herranen ja Aarne von Wright), joka oli nimetty kryptisesti Panomiehiksi. Suomalaisista oli mukana myös Markku Hartikainen, joka pelasi Reval Sportin kakkosjoukkueessa.

Kilpailusysteemi oli meikäläiseen tapaan verrattuna hiukan vieras. Alkukilpailu tahkottiin yhdessä ryhmässä 11-kierroksisena vajaakierroskilpailuna, joten jokaisen kierroksen välissä oli muutaman minuutin tauko uusia pareja odotellessa. Pitemmän päälle vähän uuvuttavaa odottelua, varsinkin hellepäivänä.


Ratkaiseva viimeinen kirros on lähtenyt käyntiin.

Tammer-Shakki selvisi alkukilpailusta kunnialla kuuden parhaan joukkueen finaaliin, joka pelattiin kaksinkertaisena täyskierosturnauksena. Panomiehet hyytyivät B-finaaliin, jossa sijoittuivat lopulta neljänneksi.


Turnauksen jälkeinen YYA-ottelu alkamassa.

Ensimmäisen kiepin jälkeen tammershakkilaiset ottivat johtoaseman, mutta toisena tullut SK Reval-Sportin ykkösjoukkue puuskutti niskaan vain pisteen päässä. Mestaruus ratkaistiinkin lopulta odotetusti Tammerin ja Revalin välillä ja mikä parasta - viimeisellä kierroksella, kun joukkueet olivat tasapisteissä. Tammer-Shakille olisi riittänyt parempien joukkuepisteiden ansiosta tasapeli, mutta Reval kaatui lopulta komeasti 3½-½.

Avoin mestaruus matkasi siis Tampereelle. Mitalit pantiin virolaisten kaulaan.

1. Tammer-Shakki 29½/40
2. SK Reval-Sport I 26½
3. MA Vabaettur I 20½
4. SK Reval-Sport II 16½
5. MA Vabaettur II 15
6. Rapla MK 12

Mestarit ja haastajat:


Mika Karttunen 9/10.


Aleksandr Volodin 7/10.


Jyrki Kytöniemi 7/10.


Pekka Köykkä 6½/10.


Riho Liiva 8/10.


Priit Leito 7½/10.


Roman Sergejev 5/10.


Rainer Raud 6/10.

Tulokset Viron Shakkiliitton sivuilla.

11. heinäkuuta 2009

HoF


Kesä kauneimmillaan.

Jyväskylän perinteikäs Heart of Finland -turnaus on loppusuoralla. Alla kuvia kuudennelta kierrokselta.


Yleisnäkymä pelisalista.


Turnausta maksimituloksella johtava SM Vitali Kunin.


Alankomaiden KvM Robin Swinkels on toisena ennen 8:ta kierrosta.



Sekä SM Jevgeni Solozhenkin (yllä) että SM Maksim Novik ovat kerran voittaneet HoF:in. Nyt molemmilla plakkarissa 5½/7.


KvM Oleg Gladyszev.


Unkarin NSM Anna Rudolf.


Isäntäseura JySin mainetta pitää yllä Tommi Franssila, 5/7.

Turnauksen kotisivut
Livepelit, tulokset ym.

8. heinäkuuta 2009

Suomen Shakki 4/2009

Suomen Shakki 4/2009 ilmestyi 1.7.2009. Sisältönä on mm. juttu seurajoukkueiden euro-cupista, laaja katsaus nopean shakin festivaaleista, Kimmo Konsalan artikkeli Petrosjanin laadunuhrauksista, Bent Larsenin kolumni, avausteoriaa, analyyseja, kombeja, tehtäväshakkia jne. Voit lukaista 12-sivuisen pdf-näytteen klikkaamalla kantta.



Numeron 5/2009 aineisto on toimitettava päätoimittajalle viimeistään 15. heinäkuuta.