Vain shakkia?

Shakkifoorumeilla, myös Shakkiblogissa, kumpuaa silloin tällöin ääniä, että shakkiin tarkoitetuilla alueilla kaiken tulisi liittyä tiukasti shakkiin. Ajatus on ymmärrettävä. Miksi shakinharrastajat antaisivat omilla palstoillaan tilaa muille asioille, kun shakkikaan ei saa tilaa muilla palstoilla? Toisaalta tuskinpa shakkipalstoilla ja -foorumeilla pieni maailmankuvan avarrus silloin tällöin tekee pahaa. Voivathan shakinpelaajat luoja paratkoon puhua muustakin kuin lajistaan.

Minä pidän puolalaisesta trubaduurista Jacek Kaczmarskista (1957-2004), jonka tiedetään pitäneen Vysotskista, joka taasen piti shakista, josta puolestaan minä pidän. Käänsinpä siis Naszą klasąn suomeksi.

Meidän luokka

"Mitä kuuluu luokallemme?",
kysyy Adam, juutalainen.
Nykyaikaa siedä emme,
valhe meillä seuralainen.
Mitä kuuluu luokallemme?
Pekka pornoklubin osti,
soitti: "Siitä iloitsemme,
elintasoakin nosti."

Kim ja Katja, huippuvuoret
- siinä heille perspektiivi!
Amerikkaan toiset nuoret
tahtoi, Ranskaan pikku-Viivi.
Halmeet ovat eksyksissä,
kolmas muksu tulollansa,
työttöminä. Työkkärissä
kuunnella ei murheitansa.

Nadja naitiin Madridissa
herralle ja hidalgolle,
Jaakko kuoli juovuksissa
kotitalon ullakolle.
Joonas, jota kadehtivat
kaikki, luki lääkäriksi,
auttoi muita, kesti ivat;
veli hirttäytyi - vaan miksi?

Marcus viruu vankilassa,
kieltäytyi hän ampumasta
toveria. Kertomassa
minä, pala tarinasta.
Viihtyy Antti Aasiassa
tutkijana, palkittuna.
Piipahtaa hän kotimaassa
- ainoastaan kutsuttuna.

Löysin luokan ulkomailta,
kodista ja haudastansa.
Kaikilla on joka ilta
huoli nyt vain omistansa.
Löysin luokan vanhentuneen,
muuttuneet on aikuisiksi.
Raavin päältä homehtuneen,
pinnat jäivät naarmuisiksi.

Pojanklopit ukkoutuivat,
neidot kypsyi naikkosiksi.
Nuoret versot, nyt jo kuivat,
todettava syyttömiksi.
Jokainen on vastuullinen,
kaikille on tavoitteita.
Helppo olla tavallinen,
elää ilman ihanteita.

Tiedä mistä unelmoisin,
mitkä tähdet loistaa päällä?
Vieraat naamat, kunpa voisin
nähdä lapsen kasvot täällä.
Miksi kurkin olan yli
parahinkin hippaheikki?
Missä ystäväisen syli?
Edes yksi piiloleikki?

Omat lehdet, omat versot,
tulla vahvaksi kuin rauta,
muistaa myöskin juuret persot,
koti, ulkomaat ja hauta.
Valoa ja vettä niellä,
kasvaa kohti tuulensuuta.
Kuka muistaa enää, vielä,
että kaikki samaa puuta...?