15. elokuuta 2008

Kuin shakkilauta suunnaton...

Näin Pekingin olympialaisten aikaan on hyvä kysyä, että mikä yhdistää olympialaisia ja shakkia? Pariisi 1924, jossa järjestettiin ensimmäiset epäviralliset shakkiolympialaiset samaan aikaan kesäolympialaisten kanssa? Sekin, mutta toinen yhtä oikea vastaus löytyy lähempää.

Tukholman olympialaisissa 1912 kilpailtiin ensi kertaa taidelajeissa. Mitaleista taisteltiin muun muassa kuvanveistossa, arkkitehtuurissa, musiikissa ja runoudessa. Taidelajit olivat viimeistä kertaa mukana olympialaisten ohjelmistossa 1948 Lontoossa. Näissä viimeisissä kilpailuissa tuli Suomeen mitali, jonka muistavat yleensä vain tietokilpailujen pitäjät: Aale Tynni voitti lyriikkasarjan olympiakultaa runollaan Hellaan laakeri.

Vastaukseksi kelpaa siis myös Tynni, joka on kirjoittanut shakkiaiheisen runon Shakkipeli.


Aale Tynni (1913-1997)

Shakkipeli

Kuin shakkilauta suunnaton
yötaivas aukeaa.
Jumala pelin ylhäisen
kun verkkaan aloittaa,
niin laudalla myös vähäinen
on talonpoika Maa.

Timanttikruunu kimmeltäin
käy rouva Venus noin,
Saturnus torni kultainen
on helmisakaroin,
opaalisuitset säihkyen
Mars siellä ratsastaa,
ja laudalla myös vähäinen
on talonpoika Maa.

Jumala lausuu: Gabriel,
saat minut ihmeisiin.
Vähäistä yhtä nappulaas
miksikä suojaat niin?
Kun tornis kaasin kultaisen
ja uhkaan juoksijaa,
laudalla yhä vähäinen
on talonpoika Maa.

Näin Gabriel: Ah, valtias,
oikkuni sietäkää.
Tuo kuhmupäinen pikkumies
minua miellyttää.
Pää kolhiintunut, musta sen
noin muista erottaa,
se vaikka onkin vähäinen
vain talonpoika Maa.

Hymyten Herra valmistaa
jo uutta siirtoaan -
ah, nousuun yhden nappulan
vuostuhat tarvitaan!
Hymyten parvi enkelten
jää viereen, katsastaa,
laudalle jääkö vähäinen
myös talonpoika Maa.


Jk. Bloggaaminen on kesällä jäänyt vähemmälle monista syistä. Toukokuussa tuli perheenlisäystä, heinäkuun lopulla oli muutto Tampereelle. Vähäisimpänä syynä ei ole ollut Suomen Shakin numero 7-8/2008, joka meni eilen painoon!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Eikö Suomi olekaan lähinnä, tä?
Helsingissä 1952 järjestettiin sekä shakkiolympialaiset että myös urheilun !

Marko Ylijoki kirjoitti...

Helsinki on tietysti myös oikea vastaus, vaikka Pariisi onkin edeltäjä.