31. toukokuuta 2011

Viikon video 97

Kyllä se vilahtaa Roxetten It must have been lovellakin. Kesto: 4'16"



Kaikki viikon videot tästä

27. toukokuuta 2011

Suomen Shakki 3/2011

Suomen Shakki 3/2011 on ilmestynyt tänään, toimituksesta riippumattomista syistä viikon myöhässä. 64-sivuisen lehden suppeamman pdf-näytteen voi lukaista klikkaamalla kantta.



Seuraava lehti ilmestyy juhannuksen jälkimainingeissa. Tarkempi ajankohta riippuu suotuisista ja epäsuotuisista tuulista. Aineisto päätoimittajalle viimeistään 31.5.

Virheiltä ei vältytty tässäkään numerossa. Sivulla 4 olevan tulostaulukon parasta ennen -päiväys ehti olla ja mennä jo viime vuonna. Oikeat tulokset mm. ShakkiNetistä.

24. toukokuuta 2011

Viikon video 96

Läpivedon shakkisketsikin löytyy nykyään YouTubesta, joten tässäpä se. Kesto: 2'50"



Kaikki viikon videot tästä

18. toukokuuta 2011

Shakki lehdistössä (21)

Elokuva-Aitta 18/1952 kertoo, minkä jo tiesinkin: Helsingin shakkiolympialaisista tehtiin lyhytelokuva. Lisäksi se kertoo, että elokuvan ohjaaja oli Eino Ritari, mutta ei esimerkiksi elokuvan nimeä. Myöskään elokuva-arkisto Elonet ei tuo lisävalaistusta asiaan.


Viikon video 95

Viikon videona OMD:n (Orchestral Manoeuvres In The Dark) Maid of Orleans. Kesto: 4'03"



Kaikki viikon videot tästä

17. toukokuuta 2011

Shakki lehdistössä (20)

Nykypostissa 7/1995 oli aukeaman juttu vuoden shakinpelaaja Tomi Tocklinista.


13. toukokuuta 2011

Aa, bee, cee, dee, ee, äf, gee...

Shakin aakkosten uusi painos on ilmestynyt. Taittoa on selkeytetty, virheitä korjattu ja lisätty kahdeksan uutta sivua. Hyvä opas kerho-ohjaajille ja aloittelijoille.


25. huhtikuuta 2011

Viikon video 94

Manic Street Preachersin musiikkivideo (It's Not War) Just The End Of Love on täyttä asiaa, tai ainakin jokseenkin. Kesto: 3'35"



Kaikki viikon videot tästä

20. huhtikuuta 2011

Vitsi kun on hauskaa

– Miten golfari voitetaan shakissa?
– Kun ei jätetä asemaan reikiä.


– Miksi sanotaan ratsua, joka siirtyy b1:stä c4:ään?
– Kevytkenkäiseksi.


– Miksi shakinpelaajat pitävät valokuvista?
– He haluavat seurata niiden kehitystä.


– Miksi Lumikki söi sotilaan?
– Hän ei tiennyt sen olevan myrkytetty.

19. huhtikuuta 2011

Viikon video 93

Viikon videona T. S. Eliotin runoon The Love Song of J. Alfred Prufrock perustuva lyhytelokuva. Kesto: 6'18"



Kiitokset vinkistä Henry Tannerille!

Kaikki viikon videot tästä