Venäjän vaalit
Johan Bäckman kirjoittaa pitkässä blogikirjoituksessaan Venäjän vaaleista mm. näin:
Suomen medioissa markkinoitiin Venäjän entisen varapääministerin Boris Nemtsovin vetämää sekavaa joukkoa mukamas ”Venäjän demokraattisena oppositiona”, vaikka se ei ole mikään oppositio ja kaikkein vähiten demokraattinen. Nemtsovin vetämän ja pääosin ulkomaalaisrahoitteisen joukon päätarkoitus onkin vaalien häiriköiminen ja Venäjän yhteiskuntarauhan horjuttaminen keinolla millä hyvänsä. Tämän valeopposition johdossa ovat Nemtsovin ohella entinen syrjäytetty pääministeri Kasjanov, amerikkalainen sakkimestari Garri Kasparov ja vankilassa istunut uusnatsi Eduard Limonov, joka tunnetaan kansallissosialistisen uusnatsipuolueen ”kansallisbolshevikkien” eli limonovilaisten perustajana ja tärkeimpänä aktivistina. Tämän joukon mielenterveyttäkin sopii arvuutella. Venäjällä heillä ei ole mitään todellista kannatusta eikä puoluetta, mutta länsimediassa heitä propagoidaan heidän omalla termillään ”Venäjän demokraattisena oppositiona”, vaikka he eivät edusta Venäjää, eivät demokratiaa eivätkä oppositiota. Venäläisessä sivistyneesssä poliittisessa journalismissa puhutaan usein kauniisti ”järjestäytyneestä oppositiosta” (kommunistit, žirinovskilaiset) sekä ”järjestäytymättömästä oppositiosta” (Nemtsov, Kasjanov, Limonov), vaikka viimeksi mainittua pitäisi kuvata siis lähinnä valeoppositioksi.
Suomen medioissa markkinoitiin Venäjän entisen varapääministerin Boris Nemtsovin vetämää sekavaa joukkoa mukamas ”Venäjän demokraattisena oppositiona”, vaikka se ei ole mikään oppositio ja kaikkein vähiten demokraattinen. Nemtsovin vetämän ja pääosin ulkomaalaisrahoitteisen joukon päätarkoitus onkin vaalien häiriköiminen ja Venäjän yhteiskuntarauhan horjuttaminen keinolla millä hyvänsä. Tämän valeopposition johdossa ovat Nemtsovin ohella entinen syrjäytetty pääministeri Kasjanov, amerikkalainen sakkimestari Garri Kasparov ja vankilassa istunut uusnatsi Eduard Limonov, joka tunnetaan kansallissosialistisen uusnatsipuolueen ”kansallisbolshevikkien” eli limonovilaisten perustajana ja tärkeimpänä aktivistina. Tämän joukon mielenterveyttäkin sopii arvuutella. Venäjällä heillä ei ole mitään todellista kannatusta eikä puoluetta, mutta länsimediassa heitä propagoidaan heidän omalla termillään ”Venäjän demokraattisena oppositiona”, vaikka he eivät edusta Venäjää, eivät demokratiaa eivätkä oppositiota. Venäläisessä sivistyneesssä poliittisessa journalismissa puhutaan usein kauniisti ”järjestäytyneestä oppositiosta” (kommunistit, žirinovskilaiset) sekä ”järjestäytymättömästä oppositiosta” (Nemtsov, Kasjanov, Limonov), vaikka viimeksi mainittua pitäisi kuvata siis lähinnä valeoppositioksi.
